Enkä nyt tarkoita erästä jäsenjärjestöä, vaan sellaista pientä, näkymätöntä juttua, joka joskus saattaa tunkeutua ulos suusta vaikka kuinka yrittäisi olla sitä sanomatta. Mikä tähän johti? Luin erään viereisen työhuoneen ihmisen blogimerkintöjä ja oikeastaan aika hienoa visiointia liikeideasta, jossa voisi oikeasti olla järkeäkin. Tai ainakin paikkoja on joissa sitä saatettaisiin tarvita.
No joka tapauksessa, olin kommentoimassa jälkikirjoitusta, mutta rajoitin itse sanomisiani. Joku kehotti minua ajattelemaan niin, että muilla ei ole tunteita. Asiayhteys oli eri, mutta sammakon nielaisu oli merkki siitä, etten pysty siihen. Jatkan edelleen harkintaa siitä, että teen blogistani rajatun. Sinne saa sitten halukkaat pyytää tunnuksia (tai miten ikinä se toimiikaan). Ei siinä, ettenkö seisoisi sanojeni takana, mutta kaikkien ei aina tarvitse lukea kaikkea. Erityisen vahva tämä tunne oli tiistaina. Kysyin itseltäni monesti ja ilmoitin halukkuuteni hankkia paidan "Voiko vitutukseen kuolla?". Heräsin aamulla, joten ei voi.
Kun ei muutenkaan ole asioita joista stressata, mietin aina välillä lukiessani eräiden ihmisten blogeja, että pitäisikö minunkin nyt erään liiton toimijana kyetä tuohon? Äh, ei. Pohdin sitä muuta elämää. Seuraavaksi voidaankin miettiä, että miksi olen ollut viime aikoina niin hiljaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti