Sormi kerrallaan irti vallankahvasta

Todellisuus alkaa iskeä hiljalleen. Lopulta en saanut tehtyä juuri mitään mitä olisi pitänyt tehdä. Ei se kuitenkaan haittaa. Onhan tässä vielä muutama viikko aikaa siivota, pakata ja hoitaa kaikki käytännön järjestelyt. Turhaa huolehtimista siis. Ongelma on ehkä siinä, että vähintäänkin puolet noista päivistä menee tulevassa kotikaupungissani hoitamassa nykyisen ja tulevan luottamustoimeni vaatimia tehtäviä. Itsepä olen tieni valinnut.

Kaikesta huolimatta päivä oli mielenkiintoinen. Yhtäkkiä tajusin, että huomenna on hypättävä junaan ja suunnattava Jykylään edustajiston järjestäytymiskokoukseen. Hallitus pitäisi valita. Eilen oli tehty jo vähän pohjatyötä, kun tajusin, että opiskelijakunnan puheenjohtaja puuttuu täysin. Lisäksi yksi varteenotettavista vaihtoehdoista oli kieltäytynyt. Hallituksen tilanne näytti puolestaan katastrofaaliselta. Tyrkkyjä kaksi, toinen puheenjohtajaksi (hallituksen) ja toinen hallituksen jäseneksi. Illalla yhdeksältä tilanne oli jo korjattu, hallitus alkaa olla täysi. Loistavaa.

Todellisuuden iskeytyminen liittyi kuitenkin siihen, että tajusin huomisen tarkoittavan samalla myös yhden polun päättymistä. Huomenna on oman opiskelijakuntani kokous, jossa en ole puheenjohtajana. Olen vain tavallinen edustajiston jäsen. No okei, käyn läpi säännöt ja tosun sekä toimin esittelijänä, mutta silti. Tähän asti se olen ollut minä, joka on johtanut puhetta ja kopauttanut nuijaa, tosin olematonta sellaista, mutta silti.

Kahden vuoden aikana opiskelijakunnasta on tullut minulle lempilapsi, jota olen hoivannut ja ohjannut eteenpäin. Nyt se alkaa olla lopuillaan. Huomisen jälkeen minun täytyy pikkuhiljaa alkaa sysätä sitä toiseen sijaiskotiin. Tiedän, että lopulta se on helpotus. Tällä hetkellä se ei vain tunnu siltä.
Tässä taas yksi syy, miksi olen onnellinen siitä, että viikonloppu meni osaltani hyvin. Pudotus olisi ollut aivan liian suuri. Tosin ensi vuonna se tapahtuu vielä korkeammalta.
Hui.