Ennakkoluuloton mielikuvituksen tuote

Tämä on oma visioni, henkilökohtainen sellainen eikä liity millään tapaa edelliseen tai nykyiseen luottamustehtävääni.

Edellinen raksuteksti alkoi paisua jo niin pitkäksi, että oli pakko aloittaa uusi. Oma visioni. Ehkä tätä ei pitäisi edes sanoa ääneen, mutta jonain päivänä saatetaan tällekin idealle olla kypsiä. Edelleen siis aiheena HUMAK ja sen kampukset.
Joidenkin mielestä Suomessa ei tarvita verkostoammattikorkeakouluja tai ylipäätään pieniä ammattikorkeakouluja. Olen eri mieltä. Ainakin HUMAKin suhteen, muita en riittävän hyvin tunne. Miksi HUMAK pitäisi säilyttää? Sen oppimisympäristöt takaavat monille erilaisille oppijoille mahdollisuuden. Jos et ole luennoilla istuja, voit tehdä 90 opintopistettä työoppimisena. Lisäksi vielä projektiopinnot, joita ei muistaakseni ole rajattu. Toisaalta alatkin ovat sellaisia, joilla tekemällä oppiminen on ehkäpä se paras ratkaisu, tai ainakin kulttuurituotannon puolella. Sääliksi kävisi sitä tulevaa tapahtumien tuottajaa, joka olisi liki kaiken osaamisensa hankkinut luennoilla istuen. Pienten ammattikorkeakoulujen hyviin puoliin kuuluu ehdottomasti hopsauksen määrä ja laatu. Kyllähän siitä valitetaan HUMAKissakin, mutta harvemmin huonommasta tiedetään. Lisäksi pienissä yhteisöissä tunnetaan toiset, joskus jopa liiankin hyvin. Liian pieni on kuitenkin liian pientä. Siksipä siis…

Entäpä jos HUMAK sijoittuisi pariin kolmeen paikkaan? Menettäisikö se silloin verkostoammattikorkeakoulun tittelin? Varmaankin, mutta onko titteli elinehto? Oletetaan, että paikkoja olisi vaikkapa kolme. Kahdessa niistä olisi kaikkia koulutusohjelmia ja yhdessä kahta. Viittomakielialaa ei tule kohdistaa vain yhteen kaupunkiin, sillä viittomakielentulkkia tarvitsevia ihmisiä on ympäri Suomen ja minulle on myös kerrottu, että heilläkin on murre-eroja. Kuinka helppoa olisi muutenkaan lähteä työkeikalle pk-seudulta esimerkiksi Lappiin? Tälläkin hetkellä HUMAKissa on mahdollista suorittaa teemoja toisesta koulutusohjelmasta (pois lukien viittomakielentulkin ko:n), sehän helpottuisi ihan mielettömästi ja varmasti rikastuttaisi opetustarjontaa. Opiskelijayhteisöt olisivat isompia ja monenlaiset mahdollisuudet kasvaisivat. Kulttuurituottajaopiskelijat voisivat tehdä yhteisiä projekteja esimerkiksi viittomakielentulkkiopiskelijoiden kanssa. Vain taivas olisi rajana. Tällä voitaisiin myös ratkaista kieltenopetuksessa esiintyneet ongelmat. Ei tarvitsisi palkata kielten lehtoria kuin muutamaan paikkaan.

Olisi ihan mielenkiintoista kuulla, että mikä johti tähän verkostoammattikorkeakouluratkaisuun. Siis ne ihan alkuperäiset syyt, eikä pelkät selitykset. Itse ammattikorkeakoulussa ei ole mitään suurta vikaa vaan siinä, että se on ammuttu haulikolla ympäri Suomea. Onneksi minun ei tarvitse enää hajottaa päätäni niiden matkakustannusten kanssa.