Ei oppi ojaan kaada

(Kirjoitettu pe 2.2.)

Matkailu avartaa, monessakin mielessä. Olin odottanut jo muutaman päivän, että tulisi perjantai. Luvassa oli rakenteellisen kehittämisen keskustelutilaisuus oman opinahjoni kotikampuksella, jota ollaan lakkauttamassa kahden muun kampuksen kanssa. Olisin niin mielelläni käynyt antamassa kannatuspuheenvuoroni koko hankkeelle. Kerrankin fiksuja päätöksiä. Samalla olisin voinut saada pahoja silmäyksiä lakkauttamista vastustavilta henkilöiltä. Mene ja tiedä. Aamun ensimmäisestä junasta näin vain perävalot. Oppitunti nro 1: kannattaa herätä ajoissa ja sen viimeisen viisiminuuttisen torkkumisen voisi kiireessä jättää pois.

En voi väittää, etteikö tapahtunut olisi ärsyttänyt. Etenkin, kun jäin yhtä pysäkkiä myöhemmin pois, sillä bussin pling-äänen aiheuttava nappula ei toiminut. Tuskinpa olisin siltikään junaan ehtinyt. Istuin hetken asemalla ja päätin lähteä töihin. Kotiin olisi turha mennä, sillä myöhästyisin uudelleen.

Mäkelänkadulle päästessäni olin jo hyvällä tuulella. Sattuuhan näitä. Sitä paitsi nyt olin virkeänä, saisin kohta tuoretta kahvia (kiitos Pirjon, joka oli tullut jo aiemmin töihin). Kerrankin minulla olisi aikaa juoda kahvi rauhassa, lukea lehteä, katsoa sähköpostit, vastata pariin ja päivittää blogia. Lopputulos: istuin kahvipöydässä lukien Nyt-liitettä, nauraen Nousussa ja laskussa –palstan jutuille kunnes kello olikin jo liki yhdeksän. Se siitä kirjoittamisesta. Oppitunti nro 2: jos haluaa tehdä jotain rauhassa, kannattaa varata siihen koko päivä tai muuten se on turha toivo.

Yhdeksältä aamulla alkoi iltakoulu ja luulin poistuneeni sieltä ajoissa, jotta ehtisin edes kymmenen junaan kohti itärajaa. Pah. Vielä ratikkaa odottaessani luulin olleeni ajoissa, sillä kelloni mukaan olin paikalla jopa paria minuuttia etuajassa. Olin väärässä. Tosin juuri toimistolta lähtiessäni olin vitsaillut siitä, kuinka varmaankin myöhästyisin myös tästä junasta. Lopputulos: kipitin pikapikaa ylös asemalle ja juoksin rullaportaat alas, ehdin. Kyllä, Helsingissäkin täytyy joskus juosta junaan. Puolustuksena kuitenkin se, että kyseessä oli kaukoliikenteen juna. Edelleenkään en suostu juoksemaan ratikkaan tai bussiin, paitsi äärimmäisessä hädässä. Oppitunti nro 3: pysäkkiaikataulujen ajat ovat vain arvioituja aikoja. Kannattaa siis olla mieluummin kymmenen minuuttia etuajassa, niin voi hyvällä tuurilla nähdä sen edellisen perävalot.

Junassa tuli kuitenkin oppitunneista paras ja järjestyksessään neljäs. Eräs vanhempi rouva kysyi eräältä herralta, että mahtaako tämä istua hänen paikallaan. Ilmeni, että vaunu ja paikka täsmäsivät, mutta rouva oli aivan väärässä junassa. Hänen määränpäänään oli Tampere. Siinä vaiheessa unohtui omat myöhästelyt. Turha sellaisia on surkutella, kuten ylipäätään mitään. Onneksi joku kanssamatkustajista muisti, että Tikkurila on seuraavana ja siellä myös Tampereen juna todennäköisesti pysähtyy. Toivottavasti rouva pääsi oikeaan junaan.